9/16/2012

rautateitä pitkin

Käsittelimme historian kurssilla holokaustia katsomalla 1970-luvulla tehdyn brittiläisen The World at War –dokumenttisarjan 20. osan Genocide. Hirmuisen vaikuttava filminpätkä, varsinkin kun se oli kuvattu aikana, jona juutalaisvainojen uhreja ja saksalaisupseereita oli vielä elossa, ja mukana oli näin ollen myös heidän haastattelujaan.

Se, mikä erityisesti jäi dokumentin katsomisen jälkeen mietityttämään, oli se, mitä siinä kerrottiin liittoutuneiden suhteesta keskitysleireihin. Liittoutuneet olivat tietoisia juutalaisten epäinhimillisestä kohtelusta Saksan valtakunnassa ja jopa leirien olemassa olosta. Spekulaatioiden mukaan ilmavoimien olisi ollut helppo tuhota leireille johtavat rautatieyhteydet. Koska tehokas rautatieverkosto oli ihmisten tuhoamisleireille siirtämisen edellytys, sen tuhoaminen olisi pelastanut tuhansien juutalaisten hengen. Sen sijaan, että näin kuitenkaan olisi tapahtunut, ilmavoimia käytettiin Dresdenin kaltaisten siviilikohteiden tuhoamiseen. On arvioitu, että Dresdenin pommituksissa kuoli ainakin 25000 ihmistä.


Auschwitzin keskitysleirille johtavat junaraiteet

kuva: http://stuartnager.wordpress.com/2011/06/25/only-god-knows/

Dresdenin rauniot

kuva: http://www.realityreviewed.com/Dresden.htm

8/28/2012

historiasta poimittua

Muistiinpanotyyppisesti muutama historian kolmoskurssin synnyttämä ajatus kulttuurien, ihmisten ja kansojen törmäämisistä:

1. Länsimaiden tarpeet kohtaavat siirtomaiden ihmiset: emämaat kohtelevat kurjasti siirtomaiden asukkaita imperialismin aikana (esim. belgialaiset kongolaisia kohtaan hurjia); länsimaisen ihmisen tarve taata oman valtion taloudellinen menestys syrjäyttää siirtomaiden asukkaiden ihmisarvon.

2. Ensimmäisen maailmansodan taustatörmäilyä: bosnialainen aktivisti Gavrilo Princip kohtaa Itävallan kruununprinssi Frans Ferdinandin ja ampuu sekä tämän että Sofia-vaimon. Sarajevon laukauksina tunnettu kohtaaminen johtaa mutkien kautta ensimmäiseen maailmansotaan.

3. Törmäyksiä länsirintamalla: juoksuhaudoista poistuminen kohti vihollisrintamaa johtaa törmäämiseen vastapuolen luotisateen kanssa.

4. Kansojen törmäyskursseilla: nationalismin valtioita hajottava ja yhteensulauttava vaikutus (ennen ja kenties tulevaisuudessa?)

8/19/2012

toteutustapoja ja näkökulmia

Tällä hetkellä aivoni käyvät enemmän tai vähemmän ylikierroksilla ja tuntuu, että jostakin aivojen sopukoista ponnahtelee tietoisuuteeni jatkuvasti uusia näkökulmia ilmiön pohtimiseen. Toteutustavastakaan en vielä osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta sen tiedän, että haluaisin tehdä jotakin luovaa kaikella sillä materiaalilla, jonka seuraavien kuukausien aikana tulen keräämään. Pohtivat esseet ja tutkielmat ovat siis poissuljettua tavaraa. Toisaalta haastattelujen tai kyselyiden toteuttaminen ja niiden hyödyntäminen luovassa tuotoksessa kuulostaisi ihan mahdolliselta ajatukselta. Alle olen kerännyt listoihin toteutustapoja ja näkökulmia, joita voisin ilmiötä tarkastellessa hyödyntää. 


Näkökulmia: 

kauneuden ja rumuuden törmäyskursseilla (aka kauneuskäsitykset eri kulttuureissa, kuinka media vaikuttaa kauneusihanteisiin, kuinka kulttuurien omille kauneusihanteille käy globalisoituvassa maailmassa)

vieraiden kulttuurien, erilaisuuden, sairauden, vanhuuden, kuoleman, kehitysvammaisuuden kohtaaminen (historian saatossa tai nykypäivänä)

uskonnollisten näkemysten törmäämisiä (kristinuskon ehtoollis- tai kastekäsitykset, pelastuskäsitykset eri uskonnoissa, uskonnollisten näkemyserojen aiheuttamat historialliset konfliktit)


Toteutustapoja :
  • valokuvaaminen
  • sarjakuvat
  • luova kirjoittaminen 
  • maalaaminen, piirtäminen ym.
  • yhdistelmä kaikesta edellä mainitusta leikekirjan/skräppikirjan muodossa

aluksi on aina sanottava pari sanaa

Kemian ja fysiikan tunneilla opimme, että rajapinnat erottavat faaseja eli olomuotoja toisistaan. Näissä pinnoissa kohtaavat esimerkiksi nestemäiset ja kiinteät tai kaasumaiset ja nestemäiset aineet. Kun erilaiset aallot saapuvat aineiden rajapintoihin, ne käyttäytyvät eri tavoin riippuen siitä, mistä suunnasta ne pintaan saapuvat. Sähkömagneettiset aallot taittuvat erilailla kuin mekaaniset, ja vaikkapa valon taittuminen vedessä on erilaista riippuen siitä, kohtaako se rajapinnan tullessaan vedestä ilmaan vai ilmasta veteen. Joka tapauksessa rajapinnoilla erilaiset pinnat ovat kosketuksissa toisiinsa ja usein tekijä, joka saapuu rajapintaan, kokee muutoksen.

Tässä blogissa ei varsinaisesti tutkita fysikaalisia tai kemiallisia ilmiöitä, vaikka sivusto onkin nimetty luonnontieteistä varastetulla termillä. Lukiossamme on tämän lukuvuoden ajan käynnissä projekti, jossa tarkoituksena on hyödyntää eri oppiaineiden kursseilla opittuja asioita ja tarkastella ilmiötä ”törmäämisiä ja kohtaamisia” eri näkökulmista. Kolmen ensimmäisen jakson ajan me ilmiöopiskelijat kokoamme materiaalia lopputyötämme varten, jonka toteuttamiseen on varattu vuoden kaksi viimeistä jaksoa ja joka voi olla mitä tahansa aina balettiesityksestä väitöskirjaan ja runokokoelmasta lyhytelokuvaan asti.

Blogi on ajatusten kaatopaikka. Meitä on kehotettu luomaan tällaiset, jotta saisimme järjesteltyä eri oppiaineissa ja koulun ulkopuolellakin kerättyä materiaalia. Täällä siis tulee ilmestymään törmäämisiä ja kohtaamisia sivuavia kuvia, lainauksia, pohdiskeluja, linkkejä, artikkeleita ja oivalluksia toivottavasti runsain määrin.

Mitä taas tulee noihin rajapintoihin, itse näen ilmiön "törmäämisiä ja kohtaamisia" hyvin pitkälti rajapintoina. Kaksi kulttuuria, aikakautta tai uskontoa sivuuttavat toisiaan rajapinnassa, jota ei voi nähdä muurina aatteiden välillä, mutta jonka olemassa olo silti tunnustetaan. Valonsäteen – ajatuksen, innovaation tai ilmiön – tullessa tähän rajapintaan, se ei pysy ennallaan, vaan taittuu, muuttaa muotoaan, kulttuurin, uskonnon tai aikakauden vaatimalla tavalla.

Itse en vielä tiedä, mitä lopputyöni tulee olemaan. En edes vielä varsinaisesti tiedä, mistä näkökulmasta haluan lähteä ilmiötä tutkimaan. Tervetuloa silti pohtimaan, ihmettelemään ja pyörittelemään peukaloita kanssani!