5/05/2013

valokuvissa

Kahdeksan kuukauden hiljaiselon jälkeen minä palaan valmiin ilmiötyön kanssa. Harmittaa, etten päivitellyt tätä blogia ahkerammin projektin aikana: nyt nimittäin olisi mielenkiintoista lukea postauksista, kuinka aiheeni lähti muotoutumaan ihmisoikeuksista ja totalitarismeista, koukkasi hetken aikaa sananvapauden puoltamisessa ja lopulta sai rasismia ja erilaisuutta käsittelevän muodon. Saatuani selville, mitä haluan työssäni tutkia, aloin kuitenkin tallentaa työn valmistumisprosessia valokuvien muodossa. Tässä niistä muutamia.


Tästä aloitin: lattialla oli kasa lehtileikkeitä, muistiinpanoja, Invaasio-näytelmän käsikirjoitus ja tyhjä leikekirja. 


Ennen kuin maalasin kuvat peiteväreillä, hahmottelin ne lyijykynällä. Allaolevassa kuvassa muutamia ensimmäisistä luonnoksista.  


Lähes kaikki mahdolliset asiat tuntuivat muuttuvan työn tekemisen aikana vähintäänkin kerran: aihe muuttui useampaan otteeseen, toteutustapa muuttui leikekirjasta maalaamiseen, jopa leikekirjan koko, johon kokosin työni, muuttui. Jo alettuani maalaamaan kuvia, päätin etten halunnutkaan tehdä kuvista värillisiä, vaan mustavalkoisia. Tuossa alla on yksi niistä kuvista, jotka ehdin maalata ennen päätöstä tehtyäni. Kun halusinkin siirtyä mustavalkomaailmaan, maalasin vain värien päälle uuden peitevärikerroksen. 



Lopullisen toteutustavan - aforismimaisten ajatusten ja kuvien vuoropuhelun - lainasin Satu Eroselta, jonka Kodittoman kuvapäiväkirja on aivan järjettömän upea teos.



Joitakin kuvia jouduin hiomaan enemmän, jotkin valmistuivat lähes itsestään. Työn ensimmäisestä kuvasta jouduin kuitenkin tekemään kolme versiota ennen kuin olin tyytyväinen. Lopulliseen työhön päätyi kuvista keskimmäinen.


1 kommentti:

  1. Hei Ulla,
    upea, selventävä dokumentointi!
    Olisiko liikaa pyytää, että kuvaisit työsi jokaisen sivun ja laittaisit tänne blogiin?

    VastaaPoista